SuomeksiPå svenska       Etusivu  Toimitusehdot  Ota yhteyttä  Yritystiedot
Mauste- ja lääkekasvit

Mielenkiinto näitä kasveja kohtaan - eikä vähiten vanhoja lääkekasveja kohtaan - on viime aikoina lisääntynyt merkittävästi. Pienen yrttimaan perustaminen ei vaadi paljon tietoja. Paikan on hyvä olla rauhallinen ja tuulensuojainen. Suosittelemme ruutuviljelyä ja n. 50 x 50 cm:n kokoisia ruutuja. Ruutujen väliin jätetään käytävät helpottamaan kasvien hoitoa. Osa lajeista pitää esikasvattaa sisällä ja istuttaa ulos myöhemmin. Monia mausteita voidaan koko kesän käyttää tuoreina. Kuivaamista varten mausteet korjataan elo-syyskuussa, sidotaan pieniksi kimpuiksi ja kuivataan sisällä. Sen jälkeen siemenet tai lehdistö säilötään. Monivuotisten kasvien kohdalla vyöhyke kertoo pohjoisimman alueen, jolla kasvi on kestävä. Näistä kasveista voit lukea lisää otsikon "Puutarhaperennat" alta. Capsicumien, esim. chilipippurien, kohdalla vahvuus on ilmoitettu Craigin (Dremannin) asteikon mukaan, joka alkaa 0:sta (miedoin). Tulisin on 50 000. Vahvuus ilmoitetaan kasvin kuvauksen lopuksi, ja heti sen jälkeen ilmoitetaan, koskeeko vahvuus tuoretta (T) vai kuivattua (K) hedelmää. Hedelmä on kuivattuna yleensä 2-10 kertaa tuoretta vahvempi.

Kulttuuriperintö-merkillä varustamme hyvin vanhat hyötykasvit, joilla on vanhoilta ajoilta säilyneitä ominaisuuksia. Luettelosta käy ilmi myös, kuinka vanhasta lajikkeesta on kyse.

LUOMU-siemenet
(mauste- ja vihanneskasvien ryhmissä) ovat luonnonmukaisesti tuotettuja ja luomualan kansainvälisen kattojärjestön, IFOAM:n, rekisteröimiä.

Sivu 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15
Kuva Tieteellinen nimi
Suomenkielinen nimi
Tuotenumero

Rohtopurasruoho, kurkkuyrtti 'Bianca'

BORAGO officinalis
Rohtopurasruoho, kurkkuyrtti 'Bianca'
0400290
Valkokukkainen yrttimauste, jonka maku ja tuoksu muistuttavat kurkkua. Kukkia ja lehtiä käytetään salaateissa, jälkiruuissa, koristeena jne. Erittäin kaunis kesäkukkapenkissä yhdessä värikkäiden kukkien kanssa.

Yksivuotinen kasvi   6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Määrä pakkauksessa
60 cm
5-15 vrk
Huhtikuu-Kesäkuu
Kesäkuu-Syyskuu
Aurinko
50 siem
kpl

Mustasinappi

BRASSICA nigra
Mustasinappi
0400168
Kasvia on kasvatettu Välimeren maissa ja Lähi-idässä jo vuosituhansia. Kasvattaa pienet, lyhyet lidut, joista siemenet korjataan. Mustia siemeniä käytetään mm. skoonelaisen sekä dijon-sinapin mausteena. Mustasinappia käytetään lääkekasvina reumavaivoihin ja hengitystietulehduksiin.

Yksivuotinen kasvi   3,50  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Määrä pakkauksessa
60 cm
5-15 vrk
Huhtikuu-Kesäkuu
Kesäkuu-Syyskuu
Aurinko
500 siem
kpl

Japaninkaali, mizuna

BRASSICA rapa var. japonica
Japaninkaali, mizuna
0400126
Tiiviit taimet. Vitamiinipitoiset, ripsureunaiset pienet lehdet, joissa on aito, pehmeä kaalin maku. Nopeakasvuinen. Uusia lehtiä kasvaa koko ajan. Helppo kasvattaa. Ei erityisiä vaatimuksia.

Yksivuotinen kasvi   3,50  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kasvupaikka
Määrä pakkauksessa
20 cm
5-15 vrk
Toukokuu-Elokuu
Aurinko
500 siem
kpl

Kehäkukka

CALENDULA officinalis
Kehäkukka
0400099
Luonnonvarainen muoto. Perinteinen lääkekasvi, jolla on yksinkertaiset, vaalean oranssit kukat. Käytetään parantavien ominaisuuksiensa vuoksi ihonhoitotuotteissa. Sisältää mm. karoteenia, jota käytetään elintarvikkeiden ja kosmetiikan värjäämiseen. Kukkia ja lehtiä käytetään tuoreena mm. salaateissa.

Yksivuotinen kasvi   3,50  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Määrä pakkauksessa
40 cm
5-15 vrk
Huhtikuu-Kesäkuu, Syyskuu-Lokakuu
Kesäkuu-Lokakuu
AurinkoPuolivarjo
125 siem
kpl

Kauriinkello

CAMPANULA rapunculus
Kauriinkello
0400164
Kasvatettiin aiemmin ravinto- ja lääkekasvina. Paksut, syötävät mukulajuuret. Kukkii vaalean sinililoin kellokukin, jotka ovat pitkissä varsissa. Laji on uhanalainen. Auta sen suojelemisessa.

Kaksivuotinen kasvi   4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
70 cm
15-30 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Heinäkuu-Syyskuu
AurinkoPuolivarjo
V
200 siem
kpl

Kumina

CARUM carvi
Kumina
0400044
Perinteinen maustekasvi. Vanha viljelykasvi antiikin ajoilta. Siemeniä käytetään kuivattuina mm. leivissä, keitoissa, juustoissa ja viinassa. Myös juuria voidaan käyttää samaan tapaan kuin juureksia.

Kaksivuotinen kasvi   4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
50 cm
10-20 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Kesäkuu-Heinäkuu
Aurinko
III-VII
500 siem
kpl

Karvaskaunokki

CENTAUREA benedictus
Karvaskaunokki
0400035
Kasvin arveltiin ennen tehoavan mm. ruttoon ja muihin vaarallisiin kulkutauteihin. Koristeelliset keltaiset kukat. Kasvilla on mm. yrttitarhurille keräilyarvoa.

Yksivuotinen kasvi   6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Määrä pakkauksessa
50 cm
30-60 vrk
Maaliskuu-Kesäkuu
Kesäkuu-Heinäkuu
Aurinko
15 siem
kpl

Jalosauramo

CHAMAEMELUM nobile
Jalosauramo
0400065
Eteläeurooppalainen kasvi, jolla on kellertävän valkoiset ja tiiviimmät kukat kuin kamomillasauniolla. Kasvista tehtyä teetä käytetään mm. kouristuksia ja mahavaivoja vastaan.

Monivuotinen kasvi   4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
30 cm
10-20 vrk
Huhtikuu-Kesäkuu
Kesäkuu-Elokuu
Aurinko
I-III
500 siem
kpl

Hyvänheikinsavikka

CHENOPODIUM bonus-henricus
Hyvänheikinsavikka
0400053
Jo keskiajalla kasvia viljeltiin luostareissa ja sillä hoidettiin monia sairauksia. Lehtiä käytetään pinaatin tapaan, tuoreravinnossa ym.

Monivuotinen kasvi   3,50  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
60 cm
30-90 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Kesäkuu-Elokuu
Aurinko
IV-VII
75 siem
kpl

Sikuri

CICHORIUM intybus
Sikuri
0400067
Perinteinen viljelykasvi. Sotien aikana juuria paahdettiin kahvinkorvikkeeksi. Ruiskaunokinsiniset mykerökukat, joita on jokaisessa varressa useita. Luonnonmukaiseen puutarhaan, niitylle ja yrttitarhaan.

Monivuotinen kasvi   4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
70 cm
30-90 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Heinäkuu-Syyskuu
AurinkoPuolivarjo
II-III
400 siem
kpl

Isovelholehti

CIRCAEA lutetiana
Isovelholehti
0400030
Herttamaiset, nukkaiset lehdet. Pystyt valko-ruusunpunaiset kukat tertuissa. Kasvia on aiemmin käytetty lääkkeenomaisesti. Arvokas keräilykasvi. Ks. "Puutarhaperennat".

Monivuotinen kasvi   4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
40 cm
30-90 vrk
Tammikuu-Toukokuu, Syyskuu-Marraskuu
Heinäkuu-Elokuu
PuolivarjoVarjo
IV-V
20 siem
kpl

Kivikkokäenminttu

CLINOPODIUM nepeta
Kivikkokäenminttu
0400097
Vanha terveyskasvi, jota pidetään yleisesti vahvistavana ja ruuansulatusta edistävänä. Kauniit, sinivioletit kukat ovat tertuissa.

Monivuotinen kasvi   4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
30 cm
30-90 vrk
Tammikuu-Toukokuu, Syyskuu-Marraskuu
Kesäkuu-Syyskuu
AurinkoPuolivarjo
II-III
200 siem
kpl

Mäkiminttu

CLINOPODIUM vulgare
Mäkiminttu
0400267
Komea puolipensas, jonka ruusunpunaiset kukat ovat kehämäisenä muodostelmana. Aromaattisesti tuoksuvat lehdet. Lehdistä saadaan tuoreena tai kuivattuna yrttimaustetta kala- ja muonaruokiin.

Monivuotinen kasvi   4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
70 cm
10-20 vrk
Huhtikuu-Toukokuu, Syyskuu-Marraskuu
Heinäkuu-Syyskuu
Aurinko
I-III
125 siem
kpl

Kiinanpeikonkello, Dang-Shen

CODONOPSIS pilosula
Kiinanpeikonkello, Dang-Shen
0400195
Erittäin arvostettu lääkekasvi Kiinassa. Kuivatuista juurista tehdyllä keitteellä ajatellaan olevan vastaavanlaisia ominaisuuksia kuin ginsengjuurella. Pensasmainen, puoliköynneliäs kasvutapa. Kauniit, kellertävän valkoiset kellokukat, joissa on purppuranpunainen suonitus.

Monivuotinen kasvi   4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
75 cm
30-90 vrk
Maaliskuu-Toukokuu, Syyskuu-Marraskuu
Heinäkuu-Elokuu
Puolivarjo
III-V
75 siem
kpl

Syysmyrkkylilja, alastonimpi

COLCHICUM autumnale
Syysmyrkkylilja, alastonimpi
0400180
Krookusta muistuttava mukulakasvi. Vaalean sinipunaiset kukat. Käytettiin jo antiikin aikana lääkekasvina. HUOM! Myrkyllinen.

Monivuotinen kasvi   4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
15 cm
150-450 vrk
Maaliskuu-Toukokuu, Elokuu-Syyskuu
Syyskuu-Lokakuu
AurinkoPuolivarjo
VII
30 siem
kpl
Sivu 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15

Soliditet AAA
Copyright © info@exoticgarden.fi
WAD Technologies