SuomeksiPå svenska       Etusivu  Toimitusehdot  Ota yhteyttä  Yritystiedot
Puutarhaperennat

Ks. myös otsikoiden ”Ikikukat”, ”Värjäys- ja kehruukasvit” ja ”Mauste- ja lääkekasvit” alta. Useimpien perennojen kasvattaminen siemenestä ei ole erityisen vaikeaa. Kylvö tapahtuu yleensä tammikuun ja myöhäissyksyn välisenä aikana. Valikoimassa on monia erikoisia kasveja, joiden taimia ei joko koskaan ole tai on vain harvoin myynnissä. Vyöhyke kertoo pohjoisimman alueen, jolla kasvi on kestävä. Usein pohjoisimmaksi vyöhykkeeksi on annettu vaihtoehtoja (esim. ”Vyöhyke 3-5”). Tämä kertoo siitä, että kasvin menestyminen riippuu pikemminkin kasvupaikasta ja suojaavan lumipeitteen paksuudesta kuin vyöhykkeestä. Toisin sanoen: kasvi selviytyy talvesta pohjoisempana hyvin ojitetussa maassa paksun lumipeitteen alla vähintään yhtä hyvin kuin huomattavasti etelämpänä, jossa talvi on lauha ja märkä. Jos vyöhykemerkintä puuttuu, kasvin menestymisestä maassamme ei ole riittävästi kokemusta. Älköön tämä pelästyttäkö Sinua kokeilemasta näitä kasveja.

Kulttuuriperintö-merkillä varustamme hyvin vanhat hyötykasvit, joilla on vanhoilta ajoilta säilyneitä ominaisuuksia. Luettelosta käy ilmi myös, kuinka vanhasta lajikkeesta on kyse.

TopLine-kasvit
ovat ainutlaatuisia, erityisen laadukkaita lajeja ja lajikkeita, joita pidetään erityisesti viljelemisen arvoisina.
Merkki:
Aurinko Aurinko Varjo Varjo PuolivarjoPuolivarjo

Sivu 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
Kuva Tieteellinen nimi
Suomenkielinen nimi
Tuotenumero

(Rohto)sormustinkukka F1 'Camelot White'

DIGITALIS purpurea
(Rohto)sormustinkukka F1 'Camelot White'
0700919
Erityisen isokukkainen hybridi. Isot, valkoiset kellokukat, joiden nielussa on tummempia pilkkuja, ovat pitkissä, tiheissä, valtikkamaisissa kukinnoissa. Aikaisin kylvettäessä kukkii jo ensimmäisenä vuotena. Hieno kukka maljakkoon ja kukkapenkkiin. HUOM! Kasvi on myrkyllinen.

Kaksivuotinen -Monivuotinen kasvi   7,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
120 cm
10-30 vrk
Maaliskuu-Toukokuu
Heinäkuu-Elokuu
AurinkoPuolivarjo
V-VII
10 pilleröityä siementä
kpl

(Rohto)sormustinkukka 'Elsie Kelsey'

DIGITALIS purpurea
(Rohto)sormustinkukka 'Elsie Kelsey'
0700844
Huomiota herättävä, isokukkainen uutuusjaloste. Kermankeltaisissa kellokukissa on sisäpuolella purppuranpunaisia läiskiä. Pitkät valtikkamaiset kukinnot. Erittäin ahkera kukkija. Kasvi on myrkyllinen.

Kaksivuotinen kasvi   6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
100 cm
10-30 vrk
Maaliskuu-Toukokuu, Syyskuu-Marraskuu
Heinäkuu-Elokuu
AurinkoPuolivarjo
V-VII
100 siem
kpl

(Rohto)sormustinkukka

DIGITALIS purpurea
(Rohto)sormustinkukka
0700360
Luonnonvarainen muoto. Koristeellinen kasvi, jolla on varsien päissä pitkät vaaleanpunaiset kukkatertut. HUOM! Kasvi on myrkyllinen.

Kaksivuotinen kasvi   3,50  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
75 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Heinäkuu-Elokuu
AurinkoPuolivarjo
VII
1000 siem
kpl

Kellosormustinkukka 'Gloxiniaeflora'

DIGITALIS purpurea
Kellosormustinkukka 'Gloxiniaeflora'
0700096
Värisekoitus, mukana kirjavia. Isot, korkeat, valtikkamaiset kukinnot. Myrkyllinen!

Kaksivuotinen kasvi   4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
100 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Heinäkuu-Elokuu
AurinkoPuolivarjo
V-VI
2000 siem
kpl

Rohtopäivänhattu, auringonhattu 'Hula Dancer'

ECHINACEA pallida
Rohtopäivänhattu, auringonhattu 'Hula Dancer'
0700929
Uutuus 2018. Kalpean ruusunpunaiset, kapeat terälehdet riippuvat alaspäin harvassa kuin hula-hulahameen liuskat. Jännittävä lisä perennapenkkiin.

  4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
80 cm
10-30 vrk
Tammikuu-Toukokuu, Elokuu-Lokakuu
Heinäkuu-Syyskuu
III-V
20 siem
kpl

Kaunopunahattu 'Feeling'

ECHINACEA purpurea
Kaunopunahattu 'Feeling'
0700930
Isot, valkoiset kukat, joissa on kullankeltainen keskusta. Nopeakasvuinen ja kestävä perenna, joka kukkii runsaasti jo ensimmäisenä vuotena. Tiivis kasvutapa ja raikkaanvihreät lehdet. Sopii kukkapenkkiin, kukkaryhmiin ja kimppuihin.

Monivuotinen kasvi   6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
50 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Maaliskuu, Elokuu-Lokakuu
Heinäkuu-Syyskuu
Aurinko
III-V
20 siem
kpl

Kaunopunahattu 'Indianer'

ECHINACEA purpurea
Kaunopunahattu 'Indianer'
0700860
Erikoinen lajike, jolla on isot, vaalean purppuranpunaiset kukat. Toisesta kukintakaudesta lähtien n.75 %:lla kukista on ”hattuna” silmiin pistävä toinen, pienempi, kerrannainen kukka.

  7,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
80 cm
30-90 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Heinäkuu-Lokakuu
Aurinko
V-VI
20 siem
kpl

Kaunopunahattu 'Starlight'

ECHINACEA purpurea
Kaunopunahattu 'Starlight'
0700321
Upean ylväs, vanha viljelykasvi. Korkea, tanakka kasvi, jota ei tarvitse tukea. Isot, syvänpunaiset kukat, joilla on päivänhatuille tyypillinen "nappi" keskellä. Helppo kasvattaa. Kestävä.

  2,95  €
Korkeus
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Määrä pakkauksessa
100 cm
Heinäkuu-Syyskuu
Aurinko
5 jm
kpl

Kaunopunahattu

ECHINACEA purpurea
Kaunopunahattu
0700195
Yksi parhaista päivänkakkarakukkaisista perennoista. Isot (halkaisija usein 10 cm) purppuranpunaiset kukat, joissa on tumma keskusta. Haaroittuvat kukkavarret. Kiiltävät, suikeat lehdet. Käytetään myös terveyskasvina. 100 siementä.

  4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
80 cm
30-90 vrk
Helmikuu-Maaliskuu, Elokuu-Lokakuu
Heinäkuu-Lokakuu
Aurinko
V-VI
100 siem
kpl

Kaunopunahattu 'Feeling Pink'

ECHINACEA purpurea
Kaunopunahattu 'Feeling Pink'
0700301
Isot, kirkkaanruusunpunaiset kukat, joissa on kullankeltainen keskusta. Nopeakasvuinen ja kestävä loppukesän perenna, joka kukkii runsaasti jo ensimmäisenä vuotena. Tiivis kasvutapa ja raikkaanvihreät lehdet. Sopii kukkapenkkiin, kukkaryhmiin ja kimppuihin.

Monivuotinen kasvi   6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
50 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Maaliskuu, Elokuu-Lokakuu
Heinäkuu-Syyskuu
Aurinko
III-V
20 siem
kpl

Tarhapunahattu 'Cheyenne Spirit'

ECHINACEA x hybrida
Tarhapunahattu 'Cheyenne Spirit'
0700927
Yksinkertaiset kukat ovat punaiset, oranssit, valkoiset, purppuranpunaiset tai keltaiset. Hyvin haaroittuva kasvutapa. Kukkii runsaasti. Sopii kukkapenkkiin ja -ryhmiin. Kasvatetaan perennana tai yksivuotisena.

  8,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
70 cm
10-30 vrk
Tammikuu-Maaliskuu, Lokakuu-Marraskuu
Heinäkuu-Syyskuu
Aurinko
III-V
10 siem
kpl

Tarhapunahattu 'Paradiso'

ECHINACEA x hybrida
Tarhapunahattu 'Paradiso'
0700452
Monenkirjava hybridiryhmä, jossa on odottamattomia väriyhdistelmiä. Kukkien väri vaihtelee valkoisesta, keltaisesta ja ruusunpunaisesta neonpunaisen eri sävyihin. Myös taimien korkeus vaihtelee. Kukinta jatkuu pitkään ja keskeytyksettä.

  7,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
65-80 cm
30-150 vrk
Tammikuu-Maaliskuu, Lokakuu-Marraskuu
Heinäkuu-Lokakuu
Aurinko
III-V
25 siem
kpl

Sinipallo-ohdake

ECHINOPS bannaticus
Sinipallo-ohdake
0700432
Koristeellinen ja helppo kasvattaa. Voimakas kasvutapa. Metallinhohtoiset, siniset kukat ovat jopa 6 cm leveitä. Sopii kuivakukaksi.

  2,95  €
Korkeus
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
80-100 cm
Heinäkuu-Elokuu
Aurinko
III-V
6 jm
kpl

Harmaaneidonkieli

ECHIUM candicans
Harmaaneidonkieli
0700811
Hyvin komea kasvi, jolla on pensasmainen kasvutapa ja puutuva tyvi. Valkonukkaisissa, suikeissa lehdissä on selvästi erottuvat lehtisuonet. Isot. syvän purppuranpunaiseen vivahtavan siniset, jopa 30 cm pitkät, valtikkamaiset kukinnot. Viihtyy parhaiten ruukussa, joka otetaan talveksi suojaan pakkaselta.

Kaksivuotinen kasvi   4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Määrä pakkauksessa
100 cm
30-90 vrk
Helmikuu-Maaliskuu
Toukokuu-Heinäkuu
Aurinko
25 siem
kpl

Talventähti

ERANTHIS hiemalis
Talventähti
0700102
Aikaisin kukkiva kasvi, jolla on kirkkaankeltaiset kukat. Kukkavarren päässä olevia kukkia kehystää kirkkaanvihreiden suojuslehtien kehä. Maata peittävä kasvutapa.

  6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
12 cm
30-90 vrk
Tammikuu-Toukokuu, Syyskuu-Marraskuu
Maaliskuu-Huhtikuu
AurinkoPuolivarjo
II-III
50 siem
kpl
Sivu 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25

Soliditet AAA
Copyright © info@exoticgarden.fi
WAD Technologies