SuomeksiPå svenska       Etusivu  Toimitusehdot  Ota yhteyttä  Yritystiedot
Puutarhaperennat

Ks. myös otsikoiden ”Ikikukat”, ”Värjäys- ja kehruukasvit” ja ”Mauste- ja lääkekasvit” alta. Useimpien perennojen kasvattaminen siemenestä ei ole erityisen vaikeaa. Kylvö tapahtuu yleensä tammikuun ja myöhäissyksyn välisenä aikana. Valikoimassa on monia erikoisia kasveja, joiden taimia ei joko koskaan ole tai on vain harvoin myynnissä. Vyöhyke kertoo pohjoisimman alueen, jolla kasvi on kestävä. Usein pohjoisimmaksi vyöhykkeeksi on annettu vaihtoehtoja (esim. ”Vyöhyke 3-5”). Tämä kertoo siitä, että kasvin menestyminen riippuu pikemminkin kasvupaikasta ja suojaavan lumipeitteen paksuudesta kuin vyöhykkeestä. Toisin sanoen: kasvi selviytyy talvesta pohjoisempana hyvin ojitetussa maassa paksun lumipeitteen alla vähintään yhtä hyvin kuin huomattavasti etelämpänä, jossa talvi on lauha ja märkä. Jos vyöhykemerkintä puuttuu, kasvin menestymisestä maassamme ei ole riittävästi kokemusta. Älköön tämä pelästyttäkö Sinua kokeilemasta näitä kasveja.

Kulttuuriperintö-merkillä varustamme hyvin vanhat hyötykasvit, joilla on vanhoilta ajoilta säilyneitä ominaisuuksia. Luettelosta käy ilmi myös, kuinka vanhasta lajikkeesta on kyse.

TopLine-kasvit
ovat ainutlaatuisia, erityisen laadukkaita lajeja ja lajikkeita, joita pidetään erityisesti viljelemisen arvoisina.
Merkki:
Aurinko Aurinko Varjo Varjo PuolivarjoPuolivarjo

Sivu 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
Kuva Tieteellinen nimi
Suomenkielinen nimi
Tuotenumero

Tähkäkissanminttu 'Pink Cat'

NEPETA nervosa
Tähkäkissanminttu 'Pink Cat'
0700941
Pensasmaiset taimet ja pehmeänroosat, valtikkamaiset kukinnot. Houkuttelee tehokkaasti pölyttäviä mehiläisiä ja perhosia. Alkaa kukkia aikaisin, ja kukinta jatkuu koko kauden. Sopii mainiosti ruukkuun tai kukkapenkkiin. Kestävä perenna, joka kukkii hienosti jo ensimmäisenä vuotena.

  6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
30 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Maaliskuu, Elokuu-Lokakuu
Kesäkuu-Syyskuu
AurinkoPuolivarjo
III-V
20 siem
kpl

Tähkäkissanminttu 'Blue Moon'

NEPETA nervosa
Tähkäkissanminttu 'Blue Moon'
0700940
Pensasmaiset taimet ja syvänsiniset, valtikkamaiset kukinnot. Houkuttelee tehokkaasti pölyttäviä mehiläisiä ja perhosia. Alkaa kukkia aikaisin, ja kukinta jatkuu koko kauden. Sopii mainiosti ruukkuun tai kukkapenkkiin. Kestävä perenna, joka kukkii hienosti jo ensimmäisenä vuotena.

  6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
30 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Maaliskuu, Elokuu-Lokakuu
Kesäkuu-Elokuu
AurinkoPuolivarjo
III-V
25 siem
kpl

Kultahelokki 'Youngii'

OENOTHERA fruticosa
Kultahelokki 'Youngii'
0700168
Kaunis, pensasmainen kasvutapa. Kukkii isoin tummankeltaisin kukin, jotka avautuvat illansuussa.

  6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
50 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Kesäkuu-Syyskuu
Aurinko
V-VI
125 siem
kpl

Teksasinhelokki

OENOTHERA kunthiana
Teksasinhelokki
0700818
Harvinainen laji, jonka neon-hohtoiset, vaaleanpunaiset kukat puhkeavat jo aamulla. Tummanvihreät, kiiltävät lehdet. Kukkii runsaasti jo ensimmäisenä vuotena. Maanpeittokasvi. Taimista tulee aika leveitä.

  6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
20 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Kesäkuu-Elokuu
Aurinko
II-III
100 siem
kpl

Isohelokki

OENOTHERA missouriensis
Isohelokki
0700169
Monivuotinen kasvi, jolla on lamoava kasvutapa. Suuret kullankeltaiset, suppilomaiset kukat, jotka loistavat tummanvihreää lehdistöä vasten. Sopii hienosti esim. rinteeseen tai kivikkoon.

  4,50  €
Korkeus
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
15 cm
Heinäkuu-Syyskuu
Aurinko
III-V
2 jm
kpl

Hopeahelokki 'Pink Petticoats'

OENOTHERA speciosa
Hopeahelokki 'Pink Petticoats'
0700297
Lehdistön yllä pastellin ruusunpunaiset kukat, joissa on keltainen keskusta. Tuoksuu iltaisin ihanasti. Maanpeittokasvi.

  4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
40 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Kesäkuu-Syyskuu
Aurinko
II-V
125 siem
kpl

Kreikanmäkimeirami

ORIGANUM vulgare ssp. Hirtum
Kreikanmäkimeirami
0700393
Puutuvavartinen kasvi, jolla on aromaattinen, tummanvihreä lehdistö. Valkoiset kukat. Sopii kukkapenkkiin ja reunuskasviksi.

  4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
50 cm
10-20 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Heinäkuu-Lokakuu
Aurinko
III-V
300 siem
kpl

Banatianpioni

PAEONIA officinalis ssp. Banatica
Banatianpioni
0700914
Tavoiteltu perenna, jolla on yksinkertaiset, maljamaiset, purppuraan vivahtavan, voimakkaan ruusunpunaiset kukat. Pensasmainen kasvutapa. Erinomainen sekä yksittäiskasvina että kukkaryhmässä.

  7,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
50 cm
30-540 vrk
Helmikuu-Huhtikuu, Lokakuu-Marraskuu
Toukokuu-Kesäkuu
Aurinko
II-IV
5 siem
kpl

Alppiunikko

PAPAVER alpinum
Alppiunikko
0700170
Hieno alppikasvi, jolla on matala sinivihreä lehdistö. Valtavasti kukkia, joissa on keltaista, valkoista ja oranssia. Sopii kivikkoon ja kukkapenkkiin.

Kivikkokasvi   4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
15 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Kesäkuu-Syyskuu
Aurinko
V-VI
600 siem
kpl

Siperianunikko 'Garden Gnome'

PAPAVER croceum
Siperianunikko 'Garden Gnome'
0700445
Loistavia, kirkkaita värejä. Muodostaa tiiviitä, kauniita mättäitä. Värisekoitus.

Kivikkokasvi   6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
40 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Toukokuu-Heinäkuu
Aurinko
VI-VIII
230 siem
kpl

Siperianunikko

PAPAVER nudicaule
Siperianunikko
0700171
Värisekoitus. Monivuotinen unikko, jolla on kauniit loistavanväriset kukat. Kestävä ja vaatimaton. Kukkii kylvöä seuraavana kesänä.

  2,95  €
Korkeus
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Määrä pakkauksessa
30 cm
Kesäkuu-Syyskuu
Aurinko
5 jm
kpl

Tarhaidänunikko 'Queen Alexandra'

PAPAVER orientale
Tarhaidänunikko 'Queen Alexandra'
0700915
Pitkissä varsissa isot, lohenpunaiset kukat, joissa on tumma keskusta. Dramaattinen kasvi perennapenkissä. Kukkii aikaisin – sopii hyvin kasvatettavaksi yhdessä myöhemmin kukkivien kasvien kanssa.

  6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
80 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Toukokuu-Heinäkuu
Aurinko
VI-VII
500 siem
kpl

Idänunikko

PAPAVER orientale
Idänunikko
0700172
Suurin ja komein unikkomme. Valtavat punaiset kukat. Voidaan käyttää kuivakukkana. Kukkii kylvöä seuraavana vuotena.

  2,30  €
Korkeus
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
100 cm
Toukokuu-Kesäkuu
Aurinko
VII
3 jm
kpl

Tarhaidänunikko 'Royal Wedding'

PAPAVER orientale
Tarhaidänunikko 'Royal Wedding'
0700300
Nykyisin harvinainen lajike. Valkoiset jättikukat, joissa on sinimustaan vivahtava keskusta.

  6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
80 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Toukokuu-Heinäkuu
Aurinko
VII
75 siem
kpl

Karamellililja

PARDANCANDA norrisii
Karamellililja
0700801
Isot, kurjenmiekan kukkaa muistuttavat, jännittävän näköiset kukat. Keltaisia, valkoisia, punaisia, sinisiä, laikukkaita ja pilkullisia. Keihäsmäiset lehdet ja monihaaraiset kukkavarret. Sopii myös leikkokukaksi. Siirretään talveksi suojaan pakkaselta.

  6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Määrä pakkauksessa
60 cm
30-90 vrk
Tammikuu-Maaliskuu
Heinäkuu-Syyskuu
Aurinko
10 siem
kpl
Sivu 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25

Soliditet AAA
Copyright © info@exoticgarden.fi
WAD Technologies