SuomeksiPå svenska       Etusivu  Toimitusehdot  Ota yhteyttä  Yritystiedot
Puutarhaperennat

Ks. myös otsikoiden ”Ikikukat”, ”Värjäys- ja kehruukasvit” ja ”Mauste- ja lääkekasvit” alta. Useimpien perennojen kasvattaminen siemenestä ei ole erityisen vaikeaa. Kylvö tapahtuu yleensä tammikuun ja myöhäissyksyn välisenä aikana. Valikoimassa on monia erikoisia kasveja, joiden taimia ei joko koskaan ole tai on vain harvoin myynnissä. Vyöhyke kertoo pohjoisimman alueen, jolla kasvi on kestävä. Usein pohjoisimmaksi vyöhykkeeksi on annettu vaihtoehtoja (esim. ”Vyöhyke 3-5”). Tämä kertoo siitä, että kasvin menestyminen riippuu pikemminkin kasvupaikasta ja suojaavan lumipeitteen paksuudesta kuin vyöhykkeestä. Toisin sanoen: kasvi selviytyy talvesta pohjoisempana hyvin ojitetussa maassa paksun lumipeitteen alla vähintään yhtä hyvin kuin huomattavasti etelämpänä, jossa talvi on lauha ja märkä. Jos vyöhykemerkintä puuttuu, kasvin menestymisestä maassamme ei ole riittävästi kokemusta. Älköön tämä pelästyttäkö Sinua kokeilemasta näitä kasveja.

Kulttuuriperintö-merkillä varustamme hyvin vanhat hyötykasvit, joilla on vanhoilta ajoilta säilyneitä ominaisuuksia. Luettelosta käy ilmi myös, kuinka vanhasta lajikkeesta on kyse.

TopLine-kasvit
ovat ainutlaatuisia, erityisen laadukkaita lajeja ja lajikkeita, joita pidetään erityisesti viljelemisen arvoisina.
Merkki:
Aurinko Aurinko Varjo Varjo PuolivarjoPuolivarjo

Sivu 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
Kuva Tieteellinen nimi
Suomenkielinen nimi
Tuotenumero

Murattisyklaami

CYCLAMENA hederifolium
Murattisyklaami
0700082
Poimuiset lehdet, joissa on kaunista hopeakuviointia. Kukat ovat eri sävyisiä ruusunpunaisesta valkoiseen. Viihtyy parhaiten rinteissä ja kummuilla, myös puiden alla. 10 siementä.

Kivikkokasvi   7,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
14 cm
30-180 vrk
Maaliskuu-Kesäkuu
Elokuu-Lokakuu
PuolivarjoVarjo
II-III
10 siem
kpl

Rauniokilkka

CYMBALARIA muralis
Rauniokilkka
0700149
Orkideamaiset (huulimaiset, kannukselliset) vaalean sinipunaiset kukat, joissa on keltainen nielu. Kauniit, munuaismaiset lehdet. Rentovartinen. Kasvaa esim. muurilla.

Kivikkokasvi   4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
10 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Kesäkuu-Syyskuu
AurinkoPuolivarjo
IV-V
500 siem
kpl

Köynnöspikkusydän 'Golden Tears'

DACTYLICAPNOS scandens
Köynnöspikkusydän 'Golden Tears'
0700887
Kotoisin Aasiasta. Harvinainen, viehättävä särkyneensydämen keltakukkainen sukulainen. Köynneliäs tai riippuva kasvutapa ja viuhkossa valtavasti keltaisia, pisaramaisia kukkia. Vaaleanvihreä, hienoliuskainen lehdistö. Kasvatetaan säleikössä, aitaa vasten, puun runkoa pitkin tai vastaavasti.

Monivuotinen kasvi   7,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
100 cm
30-90 vrk
Tammikuu-Toukokuu, Syyskuu-Marraskuu
Toukokuu-Heinäkuu
AurinkoPuolivarjo
III-V
10 siem
kpl

Pompondaalia 'Pompon Lilliput'

DAHLIA hortensis
Pompondaalia 'Pompon Lilliput'
0700793
Tiiviin pallomaiset, 5 cm leveät kukinnot. Loistovärisekoitus. Kukkii valtavasti ensimmäisenä vuotena. Mukulat siirretään talveksi suojaan pakkaselta.

  4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Määrä pakkauksessa
100 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Huhtikuu
Heinäkuu-Syyskuu
Aurinko
60 siem
kpl

Daalia 'Decorative Giants'

DAHLIA hortensis
Daalia 'Decorative Giants'
0700357
Erittäin suuret, kerrannaiset kukat. Kasvatetaan aurinkoisella paikalla syvämultaisessa maassa. Loistosekoitus. Mukulat nostetaan talveksi suojaan pakkaselta.

  4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Määrä pakkauksessa
150 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Huhtikuu
Heinäkuu-Syyskuu
Aurinko
60 siem
kpl

Jaloritarinkannus 'Blue Donna'

DELPHINIUM belladonna
Jaloritarinkannus 'Blue Donna'
0700893
Lajike, jossa vanhanajan charmia. Kukat puolikerrannaiset, syvän siniset. Tarvitsee tuen tai kasvata seinää vasten. Kaunis yksittäiskasvi, sopii myös ryhmään. Kasvi on myrkyllinen.

  5,95  €
Korkeus
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Määrä pakkauksessa
80-100 cm
Kesäkuu-Elokuu
AurinkoPuolivarjo
7-9 taim.
kpl

Jaloritarinkannus 'Percival'

DELPHINIUM cultorum Elatum
Jaloritarinkannus 'Percival'
0700439
Valtavan pitkät, tiheät, valtikkamaiset kukinnot. Valkoiset kukat, joissa on musta silmä.

  6,35  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
150 cm
10-30 vrk
Tammikuu-Toukokuu
Heinäkuu-Syyskuu
AurinkoPuolivarjo
IV-VI
50 siem
kpl

Jaloritarinkannus 'Pacific'

DELPHINIUM cultorum Elatum
Jaloritarinkannus 'Pacific'
0700085
Valtavan pitkät, tiheät, valtikkamaiset kukinnot. Värisekoitus. Voimakkaan vihreä lehdistö ja tanakat varret.

  4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
125 cm
10-30 vrk
Tammikuu-Toukokuu
Heinäkuu-Syyskuu
AurinkoPuolivarjo
VII
100 siem
kpl

Jaloritarinkannus 'Magic Fountains Lilac White Bee'

DELPHINIUM Elatum-ryhmä, gr.
Jaloritarinkannus 'Magic Fountains Lilac White Bee'
0700430
Uutuus 2018. Hyvin kaunis kasvi. Ukkospilvenliloissa kukissa on valkoinen silmä. Tiiviit, valtikkamaiset kukinnot. Tanakat varret. Sopii kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. Kestävä perenna, joka kukkii hienosti jo ensimmäisenä vuotena.

  4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
120 cm
10-30 vrk
Tammikuu-Toukokuu
Heinäkuu-Syyskuu
AurinkoPuolivarjo
III-V
20 siem
kpl

Jaloritarinkannus 'Magic Fountains Cherry White Bee'

DELPHINIUM Elatum-ryhmä, gr.
Jaloritarinkannus 'Magic Fountains Cherry White Bee'
0700429
Uutuus 2018. Hyvin kaunis kasvi. Kukkien väri vaihtelee vanhasta roosasta syreeninlilaan, ja kukissa on valkoinen silmä. Tiiviit, valtikkamaiset kukinnot. Tanakat varret. Sopii kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. Kestävä perenna, joka kukkii hienosti jo ensimmäisenä vuotena.

  4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
120 cm
10-30 vrk
Tammikuu-Toukokuu
Heinäkuu-Syyskuu
AurinkoPuolivarjo
III-V
20 siem
kpl

Jaloritarinkannus F1 'Guardian White'

DELPHINIUM Elatum-ryhmä/gr.
Jaloritarinkannus F1 'Guardian White'
0700935
Erittäin kaunis kasvi, jolla on puhtaanvalkoiset kukat. Pitkät, tiiviit, valtikkamaiset kukinnot. Tanakat varret. Sopii kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. Kestävä perenna, joka kukkii hienosti jo ensimmäisenä vuotena.

  6,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
100 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Maaliskuu
Heinäkuu-Syyskuu
AurinkoPuolivarjo
III-V
10 siem
kpl

Jaloritarinkannus F1 'Guardian Lavender'

DELPHINIUM Elatum-ryhmä/gr.
Jaloritarinkannus F1 'Guardian Lavender'
0700934
Erittäin kaunis kasvi. Kukkien väri vaihtelee taivaansinisestä syreeninlilaan, ja niissä on valkoinen silmä. Pitkät, tiiviit, valtikkamaiset kukinnot. Tanakat varret. Sopii kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. Kestävä perenna, joka kukkii hienosti jo ensimmäisenä vuotena.

  6,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
100 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Maaliskuu
Heinäkuu-Syyskuu
AurinkoPuolivarjo
III-V
10 siem
kpl

Jaloritarinkannus F1 'Guardian Blue'

DELPHINIUM Elatum-ryhmä/gr.
Jaloritarinkannus F1 'Guardian Blue'
0700933
Erittäin kaunis kasvi, jolla on kirkkaansinisissä kukissa valkoinen silmä. Pitkät, tiiviit, valtikkamaiset kukinnot. Tanakat varret. Sopii kukkapenkkiin ja leikkokukaksi. Kestävä perenna, joka kukkii hienosti jo ensimmäisenä vuotena.

  6,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
100 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Maaliskuu
Heinäkuu-Syyskuu
AurinkoPuolivarjo
III-V
10 siem
kpl

Kiinanritarinkannus 'Dwarf Blue Butterfly'

DELPHINIUM grandiflorum
Kiinanritarinkannus 'Dwarf Blue Butterfly'
0700440
Monihaaraiset taimet. Sinivioletit kukat ovat terttumaisissa kukinnoissa. Kukkii aikaisin kylvettäessä jo ensimmäisenä vuotena.

  4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
40 cm
10-30 vrk
Tammikuu-Toukokuu
Heinäkuu-Syyskuu
AurinkoPuolivarjo
IV-VI
75 siem
kpl

Harjaneilikka

DIANTHUS barbatus
Harjaneilikka
0700358
Pidetty vanhanajan perenna. Tuoksuvat kerrannaiset kukat. Monia eri värejä.

Kaksivuotinen kasvi   4,95  €
Korkeus
Itämisaika
Kylvöaika
Kukinta-/korjuuaika
Kasvupaikka
Vyöhyke
Määrä pakkauksessa
40 cm
10-30 vrk
Helmikuu-Syyskuu
Kesäkuu-Elokuu
Aurinko
VII
500 siem
kpl
Sivu 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25

Soliditet AAA
Copyright © info@exoticgarden.fi
WAD Technologies